Finland Job Openings
Rejlers Finland
Sähköisännöitsijä/Työmaavalvoja
Vantaa
August 30, 2024
Etsimme nyt Sähköisännöitsijää/ Työmaavalvojaa rautatierakenteiden pariin Etelä-Suomeen vakituiseen työsuhteeseen. Pääasiallinen toimipisteesi voi sijaita esimerkiksi Lahdessa, Turussa tai Porvoossa mutta muutkin Eteläisen Suomen toimipisteemme ovat mahdollisia. Työ sisältää viikoittaista matkustelua Etelä-Suomessa eri kohteissa.
Toimimme raideliikenteen isännöitsijänä, tilaajan edustajana, asiantuntijana ja valvojana. Teemme kunnossapitotöiden ja rakentamisen valvontaa, hoidamme lupa-asioita sekä valmistelemme kilpailutuksia. Tehtävänkuvamme on laaja. Tavoitteemme on ylläpitää rataverkkoa siten, että se säilyy kunnossa koko elinkaaren ajan. Meillä on erittäin kokenut rataisännöintihenkilöstö ja ensisijainen tehtävämme rataisännöinnissä onkin kunnossapidon valvonta. Olemme merkittävän määrän työajastamme kenttävalvonnassa sekä mukana hankkeissa tarkastamassa, että töiden tekemisessä toteutuu turvallisuus ja laatu.
Millaisia työtehtäviä tarjoamme
- sähköalan hankintoihin osallistuminen
- turvallisuus- ja sähköalan kokouksien järjestämistä, osallistumista ja johtamista
- sähköalan elinkaari - ja omaisuuden hallinnan tehtävät
- raportointi
- rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin tehtävät
- Yhteistyö tilaajan ja urakoitsijan kanssa
Millaista henkilöä etsimme?
Työntekijänä olet ratkaisukeskeinen ja energinen tiimityöskentelijä. Osaat hahmottaa erilaisia kokonaisuuksia ja olet innokas kehittymään ja kehittämään. Olet oma-aloitteinen vastuunkantaja ja sinulla on hyvät sosiaaliset taidot. Sinulla on aiempi kokemus sähköradan ja vahvavirtajärjestelmien tehtävissä sekä sähköpätevyys S1 tai S1 rajoitettu.
Odotamme sinulta:
- vähintään 2 vuoden kokemusta rautatieympäristöstä
- soveltuva teknisen alan koulutus
- S1 pätevyys
- kokemusta sähköradan ja vahvavirtajärjestelmien tehtävissä rautatieympäristössä
- turvalaitetuntemus sekä turvallisuuskoordinaattorin osaaminen katsotaan eduksi
Rejlersillä yhdistyvät oppiminen, vaikuttava työ ja hyvinvointi. Meillä työskennellessä pääset kartuttamaan osaamistasi useissa erilaisissa projekteissa ja tehtävissä. Teet vaikuttavaa työtä, jossa pääset sekä luomaan uutta että kehittämään vanhaa monipuolisten asiakkaiden kanssa. Viihtyisissä toimistoissamme käytössäsi on nykyaikaiset työvälineet ja ohjelmistot sekä osaavan ja motivoituneen asiantuntijaryhmän tuki. Ihmiset ovat tärkein voimavaramme, ja me Rejlersillä panostammekin monin tavoin henkilöstömme hyvinvointiin. Vahvasti kasvava ja kehittyvä konsernimme tarjoaa myös monipuolisia urakehitysmahdollisuuksia!
Kattavat henkilöstöetumme:
-
️Terveys– kattava työterveyshuolto, terveysvakuutus, lääkekuluturva, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä mielen hyvinvoinnin palvelut
️Liikunta & hyvinvointi – Kuntosalietu, hierontaetu, liikunta-, kulttuuri- ja lounasetu sekä mahdollisuus työsuhdepyörään
️Work-life balance – Työaikajoustot sekä joustava hybridityömalli selkeyttävät oman työn ja elämän suunnittelua
Tutustu toimintaamme ja yrityskulttuuriimme nettisivuillamme ja somessa (Linked In, Facebook, Instagram).
Haluatko mukaan?
Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi hakulomakkeellamme 15.9.2024 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Hannu Riipinen puhelimitse (+358408011815) sekä sähköpostitse hannu.riipinen@rejlers.fi
Alati jalostuvaa insinööriosaamista. Huomisen yhteiskunnan hyväksi.
Rejlers on teknisen alan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, joka luo tulevaisuuden toimivaa yhteiskuntaa ja edistää vihreää siirtymää. Olemme asiakkaidemme luotettu kumppani teollisuuden, rakentamisen, energian ja infran hankkeissa, sekä johdon tekninen neuvonantaja kestävissä energiaratkaisuissa. Asiantunteva ja kasvava joukkomme haluaa oppia jatkuvasti: vaalimme avoimuutta, rohkeutta ja verkostomaista yhteistyötä. Vaikutamme yhteiskunnan kehitykseen koko maassa ja kansainvälisesti, mutta ymmärrämme paikallisia lähtökohtia. Yli 1000 asiantuntijaamme ovat läsnä yli 20 paikkakunnalla Suomessa. Olemme osa Tukholman pörssissä listattua Rejlers-konsernia, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Abu Dhabissa. Uudistuvan osaamisen avulla luomme tulevaisuuden toimivaa yhteiskuntaa; tiedämme, mitä huominen tarvitsee.
rejlers.fi
New Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job DescriptionNew Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job Description