Finland Job Openings
Oulun yliopisto
Koulutusassistentti
Oulu
FULL TIME
September 25, 2024
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalveluihin
toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalvelut tuottavat koulutuksen ja opintojen tukipalveluja tiedekunnan opiskelijoille, opettajille, tutkinto-ohjelmavastaaville sekä tiedekunnan johdolle. Palveluihin lukeutuu mm. opintohallinnon palvelut, lukujärjestystyö, yksikkötason päätösten valmistelu, opiskelijaneuvonta ja -ohjaus, opetussuunnitelmatyön tuki, liikkuvuuden ja harjoittelun tuki sekä valmistumisen tuki.
Tehtävät sijoittuvat yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600-3000 EUR/kk. Tehtävissä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain viikolla 42. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Koulutuspäällikkö Jonna Ojala
jonna.ojala@oulu.fi
050 4701 744 (Soittoaika 3.10.2024 klo 9-11)
Työsopimuksen voimassaolo: vakituinen | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 2 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2024/467 | Yhteys: Jonna Ojala 0504701744, | Julkaistu: 2024-09-25 | Haku päättyy: 2024-10-11
Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalveluihin
Koulutusassistenttia (2 paikkaa)
toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalvelut tuottavat koulutuksen ja opintojen tukipalveluja tiedekunnan opiskelijoille, opettajille, tutkinto-ohjelmavastaaville sekä tiedekunnan johdolle. Palveluihin lukeutuu mm. opintohallinnon palvelut, lukujärjestystyö, yksikkötason päätösten valmistelu, opiskelijaneuvonta ja -ohjaus, opetussuunnitelmatyön tuki, liikkuvuuden ja harjoittelun tuki sekä valmistumisen tuki.
Työtehtävät
- Autat tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan tutkinto-ohjelmia menestymään koulutustehtävässään toimimalla osana tiedekunnan opintopalveluiden tiimiä
- Neuvot, autat ja ohjeistat opiskelijoita opintojen alusta aina valmistumisvaiheeseen saakka
- Hallinnoit monipuolisesti opiskeluoikeuksia sekä ja vastaat valmistumiseen liittyvistä opintohallinnollisista viimeistelyistä
- Ylläpidät opiskelua ja opiskelijoita koskevia tietoja Peppi-järjestelmässä
- Avustat tarvittaessa lukujärjestystyössä, opiskelijavalintojen toteuttamisessa sekä lukuvuosimaksujen ja apurahojen hallinnoinnissa
- Osallistut sähköisen tenttipalvelun (EXAM) valvontatehtäviin
- Tehtäviisi saattaa sisältyä myös muita koulutuksen tukipalvelutehtäviä
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 14 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (e Passi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
- Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:- Soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa tai vastaava koulutusta
- Sujuvaa suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa
- Aktiivista asiakaspalveluasennetta sekä innokkuutta oppia uusia asioita
- Itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta
- Hyviä työn organisoinnin sekä ajanhallinnan taitoja
- Yhteistyökykyä ja tiimityötaitoja
- Hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä koulutuksen keskeisten tietojärjestelmien käyttötaitoa
- Yliopistokoulutuksen ja opiskelun tukipalveluiden sekä eri asiakasryhmien tuntemuksen
- Kokemuksen koulutuksen tukipalvelutehtävistä
- Työkokemuksen englanninkielisistä asiakaspalvelutehtävistä
Tehtävän palkkaus
Tehtävät ovat toistaiseksi voimassa olevia alkaen mahdollisimman pian.Tehtävät sijoittuvat yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 2600-3000 EUR/kk. Tehtävissä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 11.10.2024. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain viikolla 42. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä:Koulutuspäällikkö Jonna Ojala
jonna.ojala@oulu.fi
050 4701 744 (Soittoaika 3.10.2024 klo 9-11)
Työsopimuksen voimassaolo: vakituinen | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 2 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2024/467 | Yhteys: Jonna Ojala 0504701744, | Julkaistu: 2024-09-25 | Haku päättyy: 2024-10-11
We regret to inform you that this job opportunity is no longer available as it has expired
New Job Alerts
Spectrum Safety Solutions
Service Sales Coordinator
Vantaa
FULL TIME
November 26, 2024
View Job DescriptionLooking for similar job?
Oulun yliopisto
Koulutusassistentti, lääketieteellinen tiedekunta
Oulu
FULL TIME
November 4, 2024
View Job Description
Oulun yliopisto
Koulutusassistentti (2 paikkaa)
Oulu
FULL TIME
November 21, 2024
View Job Description
See What’s New: Oulun yliopisto Job Opportunities
Oulun yliopisto
Doctoral Researcher in Mechanical Engineering (Hydrogen Combustion and Advanced Engine Simulation)
Oulu
November 22, 2024
View Job Description
Oulun yliopisto
Koulutusassistentti (2 paikkaa)
Oulu
FULL TIME
November 21, 2024
View Job Description
Oulun yliopisto
Yliopisto-opettaja, Maantiede, Luonnontieteellinen tiedekunta
Oulu
November 19, 2024
View Job Description
Oulun yliopisto
Customer Manager, ICT-research and technology commercialization
Oulu
November 15, 2024
View Job Description
Oulun yliopisto
Postdoctoral Researcher, Plant population genetics, Faculty of Science
Oulu
November 14, 2024
View Job DescriptionNew Job Alerts
Spectrum Safety Solutions
Service Sales Coordinator
Vantaa
FULL TIME
November 26, 2024
View Job Description