Finland Job Openings
ParkkiPate Oy
Pysäköinninvalvoja
Seinäjoki
FULL TIME
September 17, 2024
Harva meistä on pysäköinninvalvoja jo syntyessään
Meitä yksilöitä on moneen junaan. Siksi haluamme sinut osaksi yhteisöämme juuri sellaisena kuin olet ja loistopalautetta saaneet kouluttajamme perehdyttävät sinut huolellisesti. Saat meiltä hyvät valmiudet, tsemppaavat kaverit ja esihenkilön tuen työssä kehittymiseesi.
Työnkuva ja palkkaus
Työssäsi pääosin puutut väärinpysäköintiin kiertämällä ja valvomalla monia kohteitamme. Saat haltuusi erilaisia piirejä sitä mukaa kuin homma alkaa sujumaan, joten päivät eivät ole toistensa kanssa samanlaisia. Kohteita Parkki Patella on monenlaisia kuten esimerkiksi hotelleja, sairaaloita, kauppakeskuksia ja liikekiinteistöjä.
Teemme jatkuvaa kehitystyötä pysäköintialan modernisoimiseksi kaikilla eri tasoilla. Meille palvelun laatu on kunnia-asia. Tieto kulkeekin nopeasti hyvien järjestelmiemme avulla ja työ kentälläkin on sujuvampaa. Lisäksi saat lounasedun ja ajoneuvonasi on vähäpäästöinen Toyota-hybrid.
Työ on vuorotyötä ja arkipäivisin vuorot sijoittuvat pääsääntöisesti kello 6-14 & 14-22 väleille. Sinulla tulee olemaan myös vähintään yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa. Pyrimme säännöllisyyteen vuorosuunnittelussa ja ottamaan toiveita vastaan niin hyvin kuin tasapuolisesti voi.
Valvojalla on tuntipalkka ja palkan suuruuteen vaikuttaa valvojan aikaisempi hyväksi luettu kokemus alasta, sekä suoriutuminen työstä. Mahdollisia lisäansioita voi myös tavoitella tehden koulutusvuoroja tai ylitöitä.
Olisiko sinusta hyväksi pysäköinninvalvojaksi?
Tässä työssä tärkeää on huolellisuus. Ethän myöskään ahdistu harvoista asiakastilanteista ja pärjäät hyvin ihmisten kanssa. Työ vaatii sujuvaa Suomen kielen osaamista (puhutun ja luetun). Työhön sisältyy luonnollisesti myös ajamista jonkin verran joten edellytämme hakijalta täysi-ikäisyyttä ja vähintään vuoden ajokokemusta ajoneuvolla tehtävästä työstä. Vaihtoehtoisesti sinulla voi olla ollut ajokortti ainakin kaksi vuotta ja ajokokemuksesi on ollut säännöllistä, esim. päivittäiset työmatkat ajoneuvolla. Pysäköinninvalvojaa tarvitaan pitämään pelastustiet vapaina, liikuntaesteisten paikat käytössä niitä tarvitseville, asukkaiden sekä vieras- ja asiakaspaikat heidän käytössään. Autat tekemään pysäköinnistä helppoa ja sujuvaa kaikille.
Jos kiinnostuit tehtävästä voit täyttää vaivattomasti hakulomakkeen osoitteessa https://www.parkkipate.fi/rekry/pysakoinninvalvoja
Haethan pian, koska haastatteluja suoritetaan jo hakuajan puitteissa ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos se olet sinä, emme malta odottaa, että liityt energiseen ja toimeliaaseen joukkoomme!
Jätä hakemus: https://www.parkkipate.fi/rekry/pysakoinninvalvoja
Yhteystiedot: https://www.parkkipate.fi/rekry/pysakoinninvalvoja
[email protected]
Työpaikan osoite: 60420 Seinäjoki
Palkkaus: sopimuksen mukaan
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työskentelyaika: 2-vuorotyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 20.09.2024 11:00
Ilmoitus jätetty: 18.09.2024 11:40
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: 1c3568b8-2285-4e4f-aa05-1a647ad1a746
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
.
New Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job DescriptionNew Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job Description