Finland Job Openings
Oulun kaupunki
Varhaiskasvatuksen opettaja, Palokan päiväkoti
Oulu
September 18, 2024
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Palokan päiväkodissa ajalle 4.11.2024 - 31.5.2025. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alkaessa 3-5 -vuotiaiden lasten ryhmään.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2794,51 € - 2887,39 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES: n mukaisista lisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §: n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.
Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/8797/2024. Hakemus on toimitettava 2.10.2024 klo 15.00 mennessä.
New Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job DescriptionLooking for similar job?
Norlandia
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Norlandia Kipinä
Kerava
September 17, 2024
View Job DescriptionPilke Marjala liikuntapäiväkoti
Varhaiskasvatuksen opettaja Pilke Marjala päiväkotiin
Joensuu
FULL TIME
September 18, 2024
View Job DescriptionPelkosenniemen kunta
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Pelkosenniemi
FULL TIME
September 17, 2024
View Job DescriptionSee What’s New: Oulun kaupunki Job Opportunities
Oulun kaupunki
Asiantuntija/tiedolla johtaminen ja data-analyysi, Business Oulu -liikelaitos
Oulu
September 18, 2024
View Job DescriptionNew Job Alerts
Oulun yliopisto
Professor, Pediatrics, Faculty of Medicine
Oulu
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionRed - The Global SAP Solutions Provider
SAP MDG Techno-Functional Consultant
Helsinki
CONTRACT
September 23, 2024
View Job DescriptionItä-Suomen yliopisto
Professor/Associate Professor (Tenure Track), computational engineering
Kuopio
FULL TIME
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Jyväskylään
Jyväskylä
September 23, 2024
View Job DescriptionSector Alarm Finland
Myyntitiimin vetäjä Tampereelle
Tampere
September 23, 2024
View Job Description